1900 - luku

1900-luvulle tultaessa musiikilliset suuntaukset alkoivat eriytyä pienemmiksi. Ei ollut enää yhtenäistä tyyliä jota kaikki olisivat noudattaneet, vaan useita samanaikaisia suuntauksia.

Uusklassikot ottivat ihanteensa menneistä suuntauksista, lähinnä klassismista ja barokista. He käyttivät näiden aikakausien muotorakenteita, mutta sointujen ja sävellajien käyttö oli modernimpaa. Mm. Stravinski, Prokofjev, Hindemith, Shostakovits lasketaan uusklassikoihin.

Ekspressionismi sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Se pyrki tunteiden ilmaisemiseen, mutta romantiikasta poikkeavalla tavalla. Haluttiin herättää kaikenlaisia tunteita ja jopa järkyttää yleisöä. Taustalla oli maailmansodan kauheuksien aiheuttama pettymys ihmisluontoon.
Ekspressionismia esiintyy musiikin lisäksi muissakin taiteissa. Schönberg aloitti myöhäisromantikkona, mutta keksi atonaalisen rivijärjestelmän, jossa kromaattisen asteikon 12 sävelestä muodostetaan ns. rivi, jonka yksittäinen sävel ei saa toistua ennen kuin kaikki 11 muuta ovat esiintyneet. Tätä kutsutaan dodekafoniaksi. Hänen seuraajiaan ovat mm. Alban Berg ja Anton Webern.

Sarjallisuus tarkoittaa, että säveltasojen lisäksi myös muut musiikin parametrit (rytmit, soittotavat, dynamiikka ym.) määräytyvät tiettyjen kaavojen mukaan. Mm. Pierre Boulez ja Olivier Messiaen ovat käyttäneet sarjallista tekniikkaa.

Aleatorisuus menee toiseen ääripäähän, siinä annetaan suuri osa sattumalle. Mm. Lutoslawski ja John Cage käyttivät tätä sävellyksissään.

Elektronimusiikissa käytetään sähköistä ääntä. Sitä voidaan tuottaa sähkösoittimilla ja myös luonnollista ääntä voidaan muokata sähköisesti. Ensimmäisiä elektronisen musiikin säveltäjiä oli Stockhausen. 1900-luvun säveltäjille on tyypillistä, että he eivät välttämättä säveltäneet kaikkea tuotantoaan tietyn suuntauksen mukaan, vaan vaihtelivat tekniikkaansa eri sävellyksissä.